Mainos

Onnettomuus tai sairastuminen ulkomailla – kuka korvaa?

Suomalaiset ovat siinä määrin tottuneita ulkomaanmatkailijoita, että enemmistö muistaa hoitaa vakuutukset kuntoon ennen matkaa. Vakuutusehdoista voi kuitenkin paljastua ikäviä yllätyksiä onnettomuuden sattuessa.

Kuka korvaa, jos sairastuminen yllättää kesken matkan tai matkailija joutuu onnettomuuteen?

Miten kustannukset korvataan potilaalle?

EU- ja Eta-maat ja Sveitsi

Jos potilas ulkomailla oleskellessaan tarvitsee lääketieteellisesti välttämätöntä hoitoa esimerkiksi äkillisen sairastumisen takia, hänen tulisi saada hoito eurooppalaisella sairaanhoitokortilla. Jos potilas on kuitenkin maksanut itse kustannukset, hänellä on oikeus saada jälkikäteen Suomessa korvauksia siihen summaan asti, joka olisi aiheutunut potilaan kotikunnalle, jos kunta olisi antanut vastaavan hoidon.

Potilas voi valita myös hoitoa antaneen maan lainsäädännön mukaisen korvauksen. Tällöin Kela tiedustelee korvauksen määrää hoitoa antaneelta maalta. Korvaus maksetaan hoitoa antaneen maan ilmoituksen mukaisesti.

Äkillisestä sairastumisesta aiheutuneet matkakustannukset korvataan seuraavasti: Ulkomailla tehdyn matkan kustannukset korvataan tarpeelliseksi katsottavan matkustustavan mukaan siihen lähimpään paikalliseen hoitopaikkaan, jossa asiakas olisi voinut saada tarpeellisen tutkimuksen tai hoidon.

Muut maat

Jos Suomessa sairausvakuutettu henkilö on joutunut sairaanhoidon tarpeeseen muualla kuin EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä, hänellä on oikeus sairausvakuutuslain nojalla hakea hoitokustannuksista korvauksia jälkikäteen Suomessa.  

Oikeus korvaukseen syntyy, jos henkilö on joutunut ulkomailla sairauden vuoksi hoidon tarpeeseen ja hän on itse maksanut saamastaan hoidosta kaikki todelliset kustannukset. Korvaus myönnetään samojen määräytymisperusteiden mukaan ja samansuuruisena kuin vastaavasti myönnettäisiin korvauksia Suomessa yksityisessä terveydenhuollossa syntyneistä hoitokustannuksista.

Matkakustannuksia ei korvata, jos niitä aiheutuu muualla kuin EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä.

Lähde: Kela


Olet lomailemassa Thaimaassa ja päätät osallistua laitesukelluskurssille. Satutat sukelluksella jalkasi niin, että se vaatii lääkärin hoitoa. Kuka korvaa?

Vakuutusyhtiöt luokittelevat laitesukelluksen niin sanotuksi riskilajiksi ja ne on rajattu tavallisten matkavakuutusten ulkopuolelle.

Vaikka sinulle siis olisi matkavakuutus, ei vakuutus korvaa sukeltaessa sattunutta vahinkoa.

Sairastut Thaimaassa lomaillessasi ja tarvitset lääkärinhoitoa. Kuka korvaa?

Suomessa sairausvakuutetulla henkilöllä on oikeus hakea mahdollisista hoitokustannuksista korvauksia jälkikäteen Suomessa.

Korvaus edellyttää, että sairauden vuoksi hoidon tarpeessa ollut matkailija on maksanut itse kaikki todelliset kustannukset. Korvaus myönnetään samalla perusteella kuin Suomessa yksityisessä terveydenhuollossa syntyneistä hoitokustannuksista. 

Jos sairastuneella on matkavakuutus, hän saa korvaukset hoitokustannuksista vakuutusehtojen mukaisesti.

Lomailet Espanjassa ja päätät mennä vesihiihtämään. Satutat itsesi ja tarvitset lääkärin hoitoa. Kuka korvaa?

Suomessa sairausvakuutettu henkilö on oikeutettu lääketieteellisesti välttämättömään sairaanhoitoon tilapäisen oleskelun aikana Espanjassa.

Hoidon hinta määräytyy matkakohteena olevan maan kansallisen järjestelmän mukaisesti. Voit osoittaa oikeutesi hoitoon Kelasta tilattavalla maksuttomalla eurooppalaisella sairaanhoitokortilla.

Matkavakuutuksesta ei tällaisessa tapauksessa ole apua, sillä vakuutusyhtiöt luokittelevat vesihiihdon niin sanotuksi riskilajiksi eikä niistä aiheutuneita vahinkoja korvata tavanomaisista vakuutuksista.

Olet laskettelemassa Alpeilla. Kaadut ja loukkaannut niin, että vamma vaatii sairaalahoitoa. Kuka korvaa?

Suomessa sairausvakuutettu henkilö on oikeutettu lääketieteellisesti välttämättömään sairaanhoitoon tilapäisen oleskelun aikana EU- ja ETA-maissa sekä Sveitsissä.

Hoidon hinta määräytyy matkakohteena olevan maan kansallisen järjestelmän mukaisesti. Voit osoittaa oikeutesi hoitoon Kelasta tilattavalla maksuttomalla eurooppalaisella sairaanhoitokortilla

Sairaankuljetuksen osalta eri mailla on eri käytäntöjä. Kelan sivuilta löytyy maakohtaiset ohjeet.

Esimerkiksi Itävallassa ambulanssikuljetus on hätätapauksissa maksuton. Ranskassa ambulanssikuljetukset ovat maksullisia, ellei lääkäri varmista, että kuljetus on terveydentilan vuoksi välttämätön. Saksassa omavastuu sairaankuljetuksesta on 10 prosenttia kuljetuksen hinnasta.

Sveitsissä ambulanssi- ja helikopterikuljetuksen kuluista jää matkustajalle maksettavaksi puolet kustannuksista.

Tämän vuoden alusta lähtien ulkomailla sairaanhoidossa syntyneet matkakustannukset on korvattu Suomessa sairausvakuutuslain mukaisesti. Kelalta voi hakea jälkeenpäin korvausta matkustajan osuudesta sairaankuljetuksen kustannuksista.

Jos loukkaantuneella on matkavakuutus, korvaa matkavakuutus matkustajan osuuden kustannuksista.

Olet laskettelemassa Alpeilla. Kaadut ja loukkaannnut laskiessasi hoidettujen rinteiden ulkopuolella. Kuka korvaa?

Matkavakuutuksesta ei ole tällaisessa tapauksessa apua. 

Vakuutusyhtiöt luokittelevat hoidettujen rinteiden ulkopuolella laskemisen niin sanotuksi riskilajiksi, eikä niistä aiheutuneita vahinkoja korvata tavanomaisista vakuutuksista.

Suomessa sairausvakuutettu henkilö on oikeutettu lääketieteellisesti välttämättömään sairaanhoitoon tilapäisen oleskelun aikana EU- ja ETA-maissa sekä Sveitsissä.

Hoidon hinta määräytyy matkakohteena olevan maan kansallisen järjestelmän mukaisesti.

Sairaankuljetuksen käytännöt ovat yllä olevan tapauksen mukaiset. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.