Mainos

OP:n ekonomisti: Kreikka saanee uuden tukipakettinsa

Kreikan uudesta lainaohjelmasta käydään tiukkaa vääntöä, mutta siitä huolimatta Kreikka lopulta saanee uuden tukipakettinsa ja pysyy eurossa, arvioi OP:n senioriekonomisti Timo Hirvonen.

Hirvonen muistuttaa, että euro ja EU ovat poliittisia hankkeita, joten asiaa ei katsota pelkästä talouden näkökulmasta.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Saksa toi euroryhmän kokoukseen linjapaperin, jossa Kreikan hallitusta vaadittiin siirtämään 50 miljardia euroa valtion varoja rahastoon, jota käytettäisiin velkojen maksamiseen. Vaihtoehtona olisi Saksan mukaan viiden vuoden aikalisä eurosta.

STT:n tietojen mukaan myös Suomen hallitus on valmis erottamaan Kreikan väliaikaisesti eurosta.

Hirvosen mukaan voisi olla järkevää, että Kreikka olisi pois eurosta viisi vuotta, minkä aikana maa laittaisi itse taloutensa kuntoon.

– Viidessä vuodessa pitäisi pystyä uudistamaan talouden rakenteita.

Väliaikainen euroero ei kuitenkaan olisi Hirvosen mukaan yksinkertaista.

– Jos Kreikka ottaisi väliaikaisesti drakman käyttöönsä, olisi vaikea nähdä, että maa palaisi viiden vuoden tauon jälkeen takaisin euroon, sillä valuutta devalvoituisi alussa ihan hirvittävästi.

Hirvonen uskoo, että ratkaisu Kreikan uuden lainaohjelman mahdollisuudesta saadaan todennäköisesti vasta kalkkiviivoilla.

Euromaiden valtiovarainministerit jatkavat eilisiä neuvotteluitaan tänään puoliltapäivin Suomen aikaa. Kokous järjestetään vain tunteja ennen kuin ylimääräisen EU-huippukokouksen olisi määrä alkaa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.