Mainos

Opaskoiraa ei päästetty Lahden Sibeliustaloon – "Työtapaturma"

Sokean opaskoiraa ei päästetty Lahden Sibeliustalon konserttisaliin lauantaina, kertoo Näkövammaisten Keskusliitto.  

Koiran kanssa liikkunut helsinkiläinen nainen pitää tapausta syrjintänä ja on tehnyt siitä rikosilmoituksen poliisille, Keskusliitosta kerrotaan.  

Koiran pääsy evättiin sillä perusteella, että yleisössä voi olla allergisia ihmisiä. Henkilökunta vetosi uusiin ohjeisiin.

Talo kuitenkin kertoo verkkosivuillaan, että opas- tai avustajakoiran voi viedä konsertteihin tai jättää aulaan.  

– Emme syrji näkövammaisia emmekä muitakaan. Tässä on tapahtunut työtapaturma, sanoo Sibeliustalon toimitusjohtaja Taneli Tuomaala.  

Hänen mukaansa koiran kanssa kyllä pääsee saliin, mutta eläimen sijoittaminen vaatii harkintaa.  

Vammaisneuvoston mukaan asenteet opaskoiria kohtaan ovat kiristyneet.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.