Mainos

Opettajakoulutus Kajaanissa loppuu

Kajaanin opettajankoulutusyksikkö lakkautetaan, ja opetus keskitetään Ouluun. Oulun yliopiston hallituksen päätös liittyy yliopiston säästökuuriin.

Helmikuussa aloitettujen yt-neuvottelujen tuloksena yliopisto vähentää 180 henkilötyövuotta vuoteen 2012 mennessä. Säästöt kohdistuvat pääasiassa hallinto- ja tukihenkilöstöön Oulussa ja Kajaanissa.

Vähennykset toteutetaan 78 eläkeratkaisulla, 68 irtisanomisella sekä määräaikaisten työsuhteiden päättämisellä.

Yliopiston rahoitus on 9 miljoonaa euroa miinuksella. Yliopiston talous on määrä tasapainottaa kahden vuoden kuluessa.

Opettajankoulutusyksikön lakkautusta on vastustettu jyrkästi. Laitos täyttää tänä vuonna 110 vuotta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.