Mainos

Opettajatkaan eivät enää tunnista kasveja

Edes opettajat eivät aina tunnista luonnonkasveja, selviää kasvatustieteen väitöstutkimuksesta. Kasvatustieteen maisteri Arja Kaasisen väitöstutkimuksesta selviää, että opettajien kasvintuntemus ei aina ole kaksista. Luokanopettajien ja ympäristöalan yliopisto-opettajienkin koevastauksissa oli hajontaa.

Kaasisen tutkimuksessa selvisi, että kasvilajien tunnistaminen on heikkoa kautta linjan: alakoululaisista yliopisto-opiskelijoihin ja opettajiin.

Parhaiten koululaisista luonnonkasveja tunnistivat tytöt ja maaseudulla koulua käyvät. Heikointa kasvintuntemus oli pojilla ja kaupunkilaiskoululaisilla.

Kaasinen tutki kasvintunnistusta näyttämällä koehenkilöille sekä oikeita kasveja että kuvia kasveista ja teki myös kyselyitä ja haastatteluja.

Kaasinen esittää, että kasviopetusta tulisi antaa aidossa ympäristössä ja vaihtelevilla menetelmillä. Väitöskirja tarkastetaan perjantaina Helsingin yliopistossa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.