Mainos

Opettajien keskinäiset välit vaikuttavat oppilaisiin

Tuore tutkimus korostaa tutustumisen ja vuorovaikutuksen merkitystä kouluissa. Väitöstutkimuksen mukaan esimerkiksi opettajien keskinäiset välit heijastuvat myös oppilaisiin.

Tutkimuksen tehnyt Eija Raatikainen korostaa tutustumisen ja kokemuksien jakamisen merkitystä luottamuksen kehittymisessä. Tutkimus osoittaa, että luottamus koulussa ei ole vain yksittäisten oppilaiden ja opettajien välistä, vaan luottamus rakentuu yhteisöllisesti ja on koulukohtaista.

Oppilaat luottavat tuttuun ja turvalliseen perusopettajaan, jolla on hyvät vuorovaikutustaidot

- Oppilaan ja opettajan välinen luottamus rakentuu nimenomaan siitä, että oppilas kokee, että opettaja osaa sen oman asiansa mitä hän opettaa. Mutta sen lisäksi myös se että hänellä on vahvat vuorovaikutustaidot. Eli oppilaat tulee nähdyksi, kuulluksi ja huomatuksi omana itsenään, Raatikainen toteaa

Paljon on puhettu siitä, että oppilaat haluaisivat opettajien olevan heidän ystäviään. Tämä ei kuitenkaan Raatikaisen tutkimuksen mukaan pidä paikkaansa.

- Kyllä oppilaat myös toivovat, että opettaja osaa asiansa ja on oman roolinsa edustaja.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.