Mainos

Opettajille tulospalkkaa ehkä jo ensi vuonna

Tulospalkkaa suunnitellaan ensi vuodeksi ainakin lukion opettajille.

Opettajat saattavat saada tulospalkkaa jo ensi vuonna ainakin lukioissa. Opetusalan ammattijärjestön (OAJ) puheenjohtaja Erkki Kangasniemi kertoo Aamulehdessä, että opettajien tulospalkkauksen perusteita valmistellaan parhaillaan.

Tulospalkkaan voisivat Kangasniemen mukaan vaikuttaa muun muassa ryhmäkoko, maahanmuuttajien ja erityisopetusta saavien osuus tavallisen luokan oppilaista sekä oppilaiden menestys ylioppilaskirjoituksissa.

Tulospalkkaus leviää Suomen kunnissa. Viime vuonna noin joka kymmenes kunta antoi työntekijöilleen tulospalkkaa, kolmen vuoden kuluttua tulospalkkausta arvioidaan käytettävän jo neljänneksessä kunnista.

Tulospalkka on peruspalkan päälle tavoitteiden saavuttamisesta annettava lisäosa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.