Mainos

Opettaminen ei kiinnosta miehiä

Luokanopettajan työ ei kiinnosta miehiä. Valmistumisen jälkeen miehet hakeutuvat naisia useammin muihin tehtäviin.

Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tutkimuksen mukaan 15 prosenttia miesopettajista on jo vaihtanut alaa ja toinen mokoma suunnittelee sitä. Ala ei houkuta, vaikka miehiä suositaan työssä. Miehet etenevät uralla ja saavat naisia helpommin heti vakituisen paikan.

Miehiä opettajista on neljännes. Mieskiintiöt poistuivat luokanopettajakoulutuksen valinnoista 15 vuotta sitten.

- Opettajien täydennyskoulutuksella ja urakehityksen tukemisella sekä tietysti palkkauksen parantamisella voidaan miehiä pitää työssä. Että jos joutuu tekemään sosiaalityöntekijän työtä ja psykologin työtä. Suhteessa siihen opettajan palkka on erittäin heikko, professori Eira Korpinen Jyväskylän yliopiston Opettajankoulutuslaitokselta kertoo.

Viimeisen 20 vuoden aikana luokanopettajaksi valmistuneilta kysyttiin työviihtyvyydestä. Naiset kokivat enemmän työniloa ja olivat sitoutuneempia kuin miehet. Kahlitseva byrokratia ja tiukat ohjeet rassasivat miehiä.

Tämäkin tutkimus osoitti, ettei koulutus anna riittävästi taitoja kohdata oppilaiden vanhempia. Jyväskylässä opettajia on koulutettu jo 140 vuotta.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 21.10.2003).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.