Mainos

Opetushallitus irtisanoo 21 työntekijää

Opetushallitus irtisanoo yhteensä 21 henkilöä. Viraston mukaan tavoitteena on säästää 2,6 miljoonaa euroa vuosittain ensi vuodesta alkaen.

Opetushallituksesta kerrotaan, että tehtäviä järjestellään uudelleen, minkä vuoksi osa tehtävistä loppuu.

Henkilöstövähennysten lisäksi päätettiin muun muassa rakenteiden ja toiminnan kehittämisestä, tilojen vähentämisestä sekä tilankäytön ja julkaisutoiminnan tehostamisesta. Toimet toteutetaan vuosina 2014-2016.

Viraston yt-neuvottelujen alkamisesta kerrottiin toukokuussa. Silloin vähennystarpeeksi arvioitiin enintään 60 työpaikkaa.  

Perjantaina päättyneet yt-neuvottelut koskivat Opetushallituksen koko henkilöstöä. Virastossa työskentelee tällä haavaa 280 ihmistä.  

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.