Mainos

Opetusministeri: Lukioiden rankinglistauksessa kaksi ongelmaa

Lukioiden järjestäminen paremmuusjärjestykseen ylioppilaskokeiden tulosten perusteella ei innosta tuoretta opetusministeriä Krista Kiurua (sd.).

Kiuru totesi valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa tänään, että niin sanotut rankinglistat sopivat huonosti suomalaiseen koulutuskäsitykseen.

Listausten ongelmana on Kiurun mukaan, että ne eivät kerro kouluista koko totuutta eivätkä ota huomioon ylioppilaiksi kirjoittavien lukiolaisten lähtötasoa.

– Minusta parhaita ovat koulut, joihin tullaan heikoilla oppimistuloksilla, mutta tulokset kohenevat lopulta enemmän kuin muissa kouluissa, Kiuru totesi.

Tällä hetkellä Suomessa ei laadita virallista listaa lukioiden tai muiden oppilaitosten paremmuudesta. Tiedotusvälineet ovat tänään julkaisseet vertailuja siitä listoja lukioiden paremmuudesta.

Kiurun mukaan päätöksiä mahdollisista virallisista rankinglistauksista ei ole tehty, mutta aihe on ollut pinnalla koulutuskeskustelussa muutamia vuosia.

– Ongelma on se, mitä vertailussa mitattaisiin, jotta se kertoisi todellista asiaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.