Mainos

Opetusministeriö vauhdittaa yliopistofuusioita

Seitsemän suomalaisen yliopiston yhdistymistä vauhdittamaan on perustettu kolme suunnitteluryhmää.

Opetusministeriö on perustanut kolme suunnitteluryhmää vauhdittamaan seitsemän yliopiston yhteistyötä ja mahdollista yhdistämistä. Tavoitteena on tiivistää yhteistyötä Turun yliopiston ja kauppakorkeakoulun, Joensuun ja Kuopion yliopistojen sekä Teknillisen korkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun ja Helsingin kauppakorkeakoulun välillä.

”Yliopistojen tutkimustoiminta laadukkaammaksi, kansainvälisesti vetovoimaisemmaksi ja kilpailukykyisemmäksi.” Siinä opetusministeriön perustelut yliopistojen yhdistymiselle. Kehitystä nopeuttamaan perustetut kolme työryhmää miettivät keinot ja aikataulun helmikuun puoliväliin mennessä. Suunnitteluryhmiä vetävät valtiosihteeri Raimo Sailas, opetusministeriön entinen kansliapäällikkö Markku Linna ja professori Reijo Vihko.

Opetusministeri Antti Kalliomäki puolustaa ylipistojen yhdistämistä:

- Kuinka pitkälle voidaan mennä, se ratkeaa jatkoselvityksissä. Minusta kuitenkin tässä suunnassa kannattaa pyrkiä etenemään hyvin pitkälle - liittoyliopistoihin saakka tai joissakin tapauksissa kokonaankin hynttyyt yhteen lyöden.

Yliopistoissa ja korkeakouluissa mielipiteet yhdistymisnäköaloista jakaantuvat ja intohimot jylläävät, niin laitosten sisällä kuin niiden välillä. Esimerkiksi Taideteollisessa korkeakoulussa innovaatioyliopisto vs. taideyliopisto -keskustelu ei jätä ketään kylmäksi.

Taideteollisen korkeakoulun Muotoiluosaston tuntiopettajan Hanna-Liisa Hailahden mielestä innovaatioylipisto kuulostaa paremmalta kuin taideyliopisto.

- Kuulostaa se, monellakin tapaa. Myös sen takia millaisia yleisiä suuntauksia Suomessa otetaan, minkälaista innovaatiopolitiikkaa pyritään tällä hetkellä toteuttamaan, Hailahti sanoo

- Muotoilu on vain yksi Taikin osa, että taideteollinen korkeakoulu on nimenomaan Taideteollinen korkeakoulu, täällä on hyvin erilaisia koulutusohjelmia saman nimikkeen alla. On vähän yksipuolista tarkastella pelkästään muotoilun kautta näitä kehitysnäkymiä, kommentoi Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunnan puheenjohtaja Jyri Arila.

- Opiskeluun panostetaan vähemmän yliopistoissa kun tähän tutkimukseen, että toivottavasti opetuksen taso ei sitten siitä ala huonontua, pohtii Helsingin Kauppakorkeakoulun opiskelija Heini Sanden.

Laskentatoimen ma. professori Seppo Ikäheimonen on optimistinen:

- Tulee uudentyyppisiä opiskelijoita, voidaan toteuttaa monimuotoisempia ja monentyyppisempiä koulutuksia kuin mitä aikaisemmin ollaan voitu.

Näiden kolmen kärkihankkeen lisäksi ministeriö rahoittaa yhteistyö- ja huippututkimushankkeita tänä ja ensi vuonna kaikkiaan 18 miljoonalla eurolla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.