Mainos

Opetusministeriön isot rahakiistat budjettiriiheen

Opetusministeriön suuret rahakiistat, aikuiskoulutus ja koulujen korjaaminen, jäävät koko hallituksen budjettiriiheen.

Valtiovarainministeriö aloitti keskiviikkona neuvottelut ensi vuoden budjetin kiistakohdista.

Ensimmäisenä vuorossa oli opetusministeriö, jolla on valtiovarainministeriön kanssa lähes 80 miljoonan euron näkemysero koulutuksen ja kulttuurin rahoittamisesta. Opetusministeri Maija Raskin (sd.) mukaan joistakin pienemmistä summista päästiin sopuun, mutta suurimmat kysymykset eli aikuiskoulutus ja koulujen korjaaminen jäävät koko hallituksen budjettiriiheen.

Aikuiskoulutukseen opetusministeriö on esittänyt 30 miljoonan euron lisärahoitusta, mutta valtiovarainministeriön esityksestä summa puuttuu.Työttömyyden vähentämistä ja siihen liittyen myös aikuiskoulutusta pohditaan kuitenkin valtiosihteeri Raimo Sailaksen johtamassa kansliapäällikkötason työryhmässä, jonka esitykset viedään budjettiriiheen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.