Mainos

Opinnot Virossa houkuttavat suomalaisia

Opinnot vetävät yhä useampia suomalaisia Viroon. Noin 350 uutta suomalaista aloittaa opiskelun etelänaapurin yliopistoissa tänä syksynä, kerrotaan maan kansainvälisiä opiskeluprojekteja kehittävästä Archimedes-säätiöstä.  

Jo liki puolet Viron ulkomaalaisista opiskelijoista tulee Suomesta, ja osuus on yhä kasvussa.  

– Minä halusin valmistua lääkäriksi. Viro on myös historiallinen risteyskohta ja kansainvälisten ihmisten tapaamispaikka, perustelee Janne Virtanen Viron Tarton valintaa opintojensa paikaksi.  

Virtanen aloittaa kolmannen vuotensa lääketieteellisessä tiedekunnassa ja opiskelee keväästä alkaen viron kielellä.  

Yritystalouden tutkintoa Tartossa tekevä Eetu Korpela on havainnut selvän muutoksen suomalaisten opintiessä Virossa.  

– Siinä missä meiltä tultiin aiemmin vaihto-opiskelijoiksi vuodeksi, yhä useampi suomalainen tekee nyt koko tutkinnon Virossa.  

Virtanen ja Korpela ovat päätyneet Viron opiskelijoiden tyyssijaan. Tarton yliopiston noin 20 000 opiskelijaa muodostavat lähes viidesosan vanhan kulttuurikaupungin väestöstä.  

Palkkatason takia takaisin Suomeen  


Viron matala palkkataso on monelle suomalaiselle syy siihen, että valmistuttuaan he muuttavat takaisin kotimaahan.  

– Palkkataso on osatekijä siinä, ettei tule harkittua vakavasti Viroon jäämistä. Lisäksi koko elämä on edelleen Suomessa, sanoo Virtanen.  

Työmarkkinat houkuttelevat Suomeen myös vastavalmistuneita virolaisia, kuten lääkäreitä.  

– Suomessa voi aika nopeasti saada vastuullisia tehtäviä esimerkiksi pienemmällä terveysasemalla. Virossa sairaala taas on hierarkkisempi työympäristö, Virtanen kertoo.  

Eetu Korpela puolestaan kertoo, että palkkataso on hänelle ainoa este Viroon jäämiselle. Korpela on viihtynyt Suomenlahden eteläpuolella erittäin hyvin.  

– Ekonomille täällä on monia kiinnostavia työmahdollisuuksia. Virohan sijaitsee Euroopan ja Venäjän markkinoiden välissä.  

Viron opetusministeriöstä myönnetään, että ulkomaalaisten kato valmistumisen jälkeen on ongelma.  

– Yritämme saada virolaisia yrityksiä tarjoamaan heille harjoittelupaikkoja. Tarvitsemme kokonaisvaltaisemman näkemyksen opinto- ja työelämään, luonnehtii ministeriön edustaja Kalmar Kurs.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.