Mainos

Opintoajan rajaus on vauhdittanut opintoja

Yliopistoissa uskotaan, että opintoajan rajaaminen on vauhdittanut opiskelijoiden valmistumista.

Vuonna 2005 tuli voimaan lakimuutos, joka rajasi opinto-oikeuden kandidaatin ja maisterin tutkintoon seitsemänvuotiseksi. Tätä ennen opinto-oikeus oli käytännössä ikuinen.

– Uskon, että rajaus antaa ryhtiä opiskeluun. Takaraja on hyvä monissa asioissa, toteaa opintopalveluiden osastopäällikkö Mikko Markkola Tampereen yliopistosta.

Lakimuutoksen vuoksi useiden satojen opiskelijoiden opinto-oikeus kuitenkin katkesi viime kuussa. Lisäaikaa myönnettiin sitä hakeneille lähes poikkeuksetta.

Lisäaikaa jätti yliopistojen mukaan hakematta moni, jolla on opinto-oikeus jossain muualla.

– Tampereen yliopistosta valmistuu kaksi kolmasosaa meillä aloittaneista. Noin kymmenen prosenttia meillä aloittaneista valmistuu jostain muusta korkeakoulusta Suomessa, Markkola kertoo.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.