Mainos

Opintolainojen nostoon uusia rajoituksia

Opintoministeriö ilmoittaa, että opintolainan nostamiseen on tulossa uusia rajoituksia. Ministeriön mukaan opintotukiasetusta muutetaan siten, että valtion takaamaa opintolainaa ei voi nostaa kokonaisuudessaan lukuvuoden alussa.

Asetuksen mukaan korkeakouluopiskelijoiden laina on nostettavissa vähintään kahdessa erässä. Muussa oppilaitoksessa opiskelevien lainan saa nostaa neljässä erässä.

Yhtenä eränä lainan saa edelleen nostaa ulkomaisessa oppilaitoksessa suoritettavaan tutkintoon, tieteellisiin jatko-opintoihin, lyhytkestoisiin, enintään 12 kuukauden opintoihin sekä aikuiskoulutustuen saaja.

Lainan nostoerien lisäämisen tavoitteena on vähentää valtion maksettavaksi tulevien lainojen määrää. Tämän lisäksi uudistuksella halutaan turvata nykyistä paremmin se, että opiskelijoilla on riittävästi varoja toimeentuloon myös lukuvuoden lopussa.

Asetuksen mukaan opintolaina on edelleen nostettava sen lukuvuoden aikana, jota varten valtiontakaus on myönnetty. Korkeakouluopintoihin myönnettävän lainan saa nostaa syyslukukauden osalta aikaisintaan 1. elokuuta ja kevätlukukauden erän aikaisintaan 1. tammikuuta. Uutena säännöksenä on, että opintolainaa ei saa nostaa opintojen päättymisen tai keskeytymisen jälkeen.

Asetus tulee voimaan 1. päivänä toukokuuta 2002. Sitä sovelletaan ensimmäisen kerran lukuvuodeksi 2002 - 2003 myönnettäviin opintolainoihin. Asetuksen mukaan pankin tulisi ennen opintolainaerän nostamista tarkistaa Kansaneläkelaitokselta, että takauspäätös on edelleen voimassa. Pankit tarkistavat Kansaneläkelaitokselta takauksen voimassaolon kuitenkin vasta lukuvuotta 2003 - 2004 koskevien lainojen osalta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.