Mainos

Opintotukilaki kiristyy — opiskelijoita kannustetaan lainannostoon

Opintotukeen tulee lukuisia muutoksia elokuusta alkaen. Opiskelijoille muutokset tietävät lähinnä kiristyksiä.

– Mielestäni merkittävin muutos on se, että korkeakouluopiskelijalle aletaan myöntää opintotukea ensin alempaan ja sen jälkeen ylempään korkeakoulututkintoon, kertoo Jukka Laukkanen Kelasta.

Kandidaatin opintoihin on kiintiöity maksimissaan 37 tukikuukautta. Maisteriopintojen osalta tukikuukausien maksimimäärä on 28. Opiskelija saa jakaa kiintiökuukaudet haluamallaan tavalla. Kaiken kaikkiaan käytössä on kuitenkin 55 tukikuukautta kuten ennenkin.

– Kandiopinnot tulee suorittaa 37 kuukaudessa. Jos niitä ei saa suoritetuksi tuossa ajassa, tuki lakkaa, kertoo Laukkanen.

Asumislisä kuluttaa jatkossa opintukikuukausia

Yksi keskeisistä muutoksista on, että jatkossa pelkän asumislisän nostaminen kuluttaa myös opintotukikuukausia.

– Jos ajatellaan opintotukea kokonaisuutena, niin heikoin kohta on ehkä se, että opiskelijat ovat erillisen, opintotukeen kytketyn asumislisän piirissä. Kelan tavoitteena on, että kaikilla olisi yksi yhteinen asumisen tuki, jolloin asumistuen saaminen ei riippuisi opintopisteiden kertymisestä.

Opintolaina taataan automaattisesti opiskelijoille

Opintolainan valtiontakaus myönnetään jatkossa automaattisesti opintorahaa saaville korkeakouluopiskelijoille.

Laukkasen mukaan tavoitteena on tehostaa opintolainan käyttöä.

– Opiskelijan kannalta hyvä puoli on se, että jos kevään aikana käy ilmi, ettei saa kesätöitä, keväällä voi nostaa koko lukuvuoden opintolainat.

Harjoittelupalkan osalta parempi käytäntö

Elokuusta lähtien harjoittelupalkka ja apuraha eivät estä opintorahan saamista. Tämä koskee kaikkia opiskelijoita.

– Harjoittelupalkka ja apuraha otetaan kylläkin huomioon normaalina vuositulona opiskelijan tulovalvonnassa, sanoo Laukkanen.

Katso Iida Ylisen juttu (Seitsemän uutiset 28.7.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.