Mainos

Opiskelijoiden jaksamiseen uusia suosituksia

Yliopisto-opiskelijat ja rehtorit ovat tarttuneet toimeen tukeakseen opinnoissa jaksamista. He ovat luoneet yliopistoille uudet suositukset opinnoissa uupumisen torjuntaan.

Opintojen rasittavuus on lisääntynyt esimerkiksi opintoaikojen lyhentämisen takia.

- Opiskelu on opiskelijan työtä, oppilaitos hänen työpaikkansa ja opiskelukyky hänen työkykyään, josta yliopistojen tulisi vastuullisena työnantajana huolehtia, muistuttaa Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja Jussi Rauvola.

Suomen ylioppilaskuntien liiton ja Suomen yliopistojen rehtoreiden neuvoston laatimissa ohjeissa kehotetaan kiinnittämään huomiota opiskeluympäristöön ja opiskelijoiden voimavaroihin.

- Tämä sisältää esimerkiksi opiskelutaitojen, opiskelukunnon eli fyysisen ja psyykkisen jaksamisen sekä työelämävalmiuksien edistämisen, kertoo hankkeen suunnittelija Johanna Kujala.

Suosituksilla halutaan tukea yhteisöllisyyttä, koska monet opiskelijat eivät koe kuuluvansa mihinkään opintoihinsa liittyvään ryhmään. Yhteisöllisyyttä voidaan tukea lisäämällä vuorovaikusta tukevia tiloja, käyttämällä osallistuvia opiskelumenetelmiä ja ohjaamalla opiskelijat tukemaan toisiaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.