Mainos

Opiskelijoiden tulonvalvonta jälleen tapetilla Kelan ulosmittauspäätöksen takia

Kela on tänä vuonna päättänyt aloittaa liikaa maksettujen etuuksien perimisen asiakkaiden veronpalautuksista myös niissä tapauksissa, joissa asiakkaalla on Kelan kanssa aiemmin sovittu takaisinmaksusuunnitelma. Veronpalautukset peritään, vaikka asiakas olisi maksanut kaikki osamaksut ajallaan.

Kelan eläke- ja toimeentuloturvaosaston lakimies Antti Partanen sanoo, että vuoden 2011 aikana osamaksusopimuksia on päätetty muuttaa näin.

– Olen huomannut, että päätös on henkilöitynyt minuun, mutta se ei pidä paikkaansa. Yhdessä täällä päätökset tehdään ja joka tapauksessa veronpalautukset menevät nyt ulosottoon, jos Kelan kanssa on tehty osamaksusopimus.

Kela voi ulosmitata asiakkaan veronpalautuksen, jos asiakkaalla on Kelalle erääntynyttä ja maksamatonta velkaa liikaa maksetuista eduista.

Erityisen kovaa porua Kelan päätös on herättänyt opiskelijoissa. Antti Partanen muistuttaa, että Kela perii kaikkia liikaa maksettuja etuuksia veronpalautuksista, ei vain opintotukea.

– Pääosin opiskelijat tästä ovat olleet yhteydessä, mikä käsittääkseni johtuu siitä, että he eivät ole lukeneet osamaksusopimusta tarpeeksi tarkasti.

Lain mukaan Kelalla on tällaisissa tapauksissa oikeus veronpalautuksien ulosperintään.

Maksuhäiriömerkintää ulosottoon menevästä veronpalautuksesta ei aiheudu, kertoo Partanen.

Ulosottomerkinnässä ongelmia

Ulosottoon mennyt velka johtaa sen sijaan ulosottorekisterimerkintään. Ulosottomerkintä pysyy rekisterissä kaksi vuotta ja se on julkinen. Kuka tahansa voi pyytää todistuksen kenen tahansa ulosottorekisteristä. Ulosottomerkintä voi vaikeuttaa asunnonvuokrausta, lainansaantia ja työpaikan hankkimista.

Tavallisesti ulosottovirasto lähettää ennen ulosottoa maksukehotuksen. Jos velkansa maksaa maksukehotuksen pohjalta, rekistereihin ei jää merkintää ulosotosta.

Kelan veronpalautusperinnässä ulosottovirasto ei ole antanut mahdollisuutta maksaa velkaa maksukehotuksen pohjalta. Uhkana oli, että velallinen saa automaattisesti elämää vaikeuttavan rekisterimerkinnän.

Valtakunnanvouti Juhani Toukola kertoo, että maksukehotusten puuttuminen nyt lähetetyistä kirjeistä korjataan.

– Tämä on nyt noussut ongelmaksi kun maksukehotusta ei ole ehditty lähettää. Tavallaan velallisella ei ole ollut mahdollisuutta säilyttää rekisteriään puhtaana.

– Korjaamme asian niin sanotulla keskitetyllä ajolla koko ulosottolaitoksen osalta. Eli kaikissa niissä asioissa, joissa velkoja peritään nyt vain veronpalautuksista ja ulosoton perintäpostissa ei ole annettu maksukehotusta, ulosottomerkintä poistetaan.

Opiskelijan oma tulovalvonta tehty vaikeaksi

Jos opiskelija tekee opintojen ohessa töitä ja vuosiansiot ylittävät niille määritellyn tulorajan, joutuu hän palauttamaan ylimääräisen opintotuen. Liian hidas opiskelu voi myös johtaa tuen takaisinperintään. Takaisinmaksun aikataulusta sovitaan Kelan kanssa.

Vuosituloraja lasketaan siten, että jokaista tukikuukautta kohti opiskelijalla voi olla tuloa 660 euroa ja jokaista tuetonta kuukautta kohti 1 970 euroa. Tulot voi hankkia milloin tahansa, kunhan ne eivät ylitä vuositulorajaa.

Takaisinperittävään tukeen tehdään 15 prosentin kertakorotus. Kelan opintotukiryhmän suunnittelija Jouni Parkkonen kertoo, että opiskelijoita halutaan näin kannustaa tukien vapaaehtoiseen palautukseen.

– Vapaaehtoisessa takaisinmaksussa korotuksia ei ole. Vastoin yleistä luuloa 15 prosenttia ei myöskään ole vuosikorko, vaan todellakin kertakorotus, joka tehdään, kun tukien takaisinperintä aloitetaan. Joku sanktio tulonvalvonnan laiminlyömisestä pitää silti olla.

Korkeakouluopiskelija saa lisäksi käytetyt tukikuukautensa takaisin, jos hän maksaa liiallisen tuen takaisin vapaaehtoisesti ja ajoissa.

Edellisen vuoden tukien vapaaehtoinen palautus onnistuu maaliskuun loppuun asti. Veroilmoitus, josta omat tulot on helppo tarkistaa, sen sijaan tulee vasta huhtikuussa. Tämä epäkohta on hiertänyt opiskelijoita jo vuosia.

– Kela ei voi aikarajalle mitään, sillä asiasta säädetään opintotukilaissa. Kela on omalta osaltaan pyrkinyt muistuttamaan opiskelijoita siitä, että he ovat itse velvollisia seuraamaan tulojaan ja säilyttämään palkkakuittinsa, jotta seuranta onnistuu.

Muutos vapaaehtoisten tukien palautuksen takarajaan on ehkä tulossa parin vuoden päästä, sanoo Parkkonen.

– Vuosia asiasta on puhuttu, mutta nyt asia on toivon mukaan vihdoin etenemässä laiksi asti. Tällöin tukien palauttamisen takaraja siirtyisi toukokuun loppuun.

Uusi aikataulu toteutunee kuitenkin vasta vuoden 2013 tukien osalta. Toisin sanoen vuonna 2014 edellisen vuoden tukia on mahdollista maksaa vapaaehtoisesti takaisin toukokuun loppuun asti.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.