Mainos

Oppisopimuskoulutus houkuttelee

Oppisopimuskoulutus on kasvattanut suosiotaan. Opetushallituksen tilastojen mukaan vuonna 2003 oppisopimuskoulutukseen osallistui runsaat 51 000 opiskelijaa.

Heistä suurin osa hankki ammatti- tai erikoisammattitutkintoa. Oppisopimusaloista suosituimmat olivat kauppa ja hallinto. Erityisen voimakkaasti on lisääntynyt niiden opiskelijoiden määrä, jotka suorittavat erikoisammattitutkintoa. Suurin osa oppisopimuskoulutukseen osallistuvista suorittaa myös näyttötutkinnon.

Opetushallituksen tilaston mukaan myös ammatillisten oppilaitosten suosituimmille linjoille pääsee nyt entistä helpommin. Suosikkeihin kuuluvat esimerkiksi viestintä- ja kuvataidealan opinnot. Ammatillisissa oppilaitoksissa keskeyttäjiä on myös aikaisempaa vähemmän.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.