Mainos

Oppositio esittää yhteistyötä pääministerille

Oppositioryhmien puheenjohtajat esittävät pääministeri Matti Vanhaselle (kesk.),että myös oppositio voisi osallistua hallituksen päättämään kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelman valmisteluun.

Osapuolet tapaavat parhaillaan Kesärannassa.

Oppositioryhmien mielestä toimikautensa vaaleihin päättävä hallitus ei yksin voi sitoutua ensi vaalikauden merkittäviin yhteiskuntapoliittisiin ratkaisuihin tulevan hallituksen puolesta. Näitä kysymyksiä olisi oppositioryhmien mukaan pohdittava ja valmisteltava yhdessä kaikkien eduskuntapuolueiden kanssa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.