Mainos

Oppositio vaatii Vanhasen eroa

Oppositio vaatii pääministeri Matti Vanhasta (kesk.) tekemään johtopäätökset vaalirahoituskohusta ja jättämään tehtävänsä. Oppositio ei kuitenkaan vaadi uusia vaaleja.

SDP:n ryhmäjohtajan Tarja Filatovin mukaan Vanhanen ei nauti opposition luottamusta.

- Nyt voi aiheellisesti todeta, että pääministerin persoona vaikuttaa suomi-kuvaan maailmalla. Suomi on monissa kilpailukyky ym. mittauksissa pärjännyt sen takia että meitä on pidetty korruptoitumattomana maana, meitä on pidetty hyvän hallinnon maana.

Vasemmistoliiton ryhmäjohtajan Annika Lapintien mielestä pääministerin olisi erottava.

- Kyllä minun mielestä pääministerin olettaisi vetävän sen johtiopäätöksen, että hän ei ansaitse tehtävänsä edellyyttämää luottamusta ja hän jättää tehtävänsä.

Kristillisdemokraattien ryhmäjohtaja Bjarne Kallis huomauttaa, että monet muutkin ovat valehdeltuaan joutuneet eroamaan. Perussuomalaisten ryhmäjohtajan Raimo Vistbackan mielestä koko suomalainen poliittinen järjestelmä on saatettu keskustan johdolla suohon.

Hallitukselta eduskunnalle tiedonanto vaalirahoituksesta

Hallitus antaa eduskunnalle tiedonannon vaalirahoituksesta. Siinä käydään laajasti läpi poliittisen toiminnan rahoitusta ja sen uudistamista. Asiasta sopivat hallitusryhmien puheenjohtajat.

Tiedonannon ajankohdasta sovitaan erikseen eduskunnan kanssa.

Tiedonantokeskustelussa oppositio voi esittää hallitukselle epäluottamuslausetta.

Katso Vesa Kallionpään raportti ja Matti Maunun analyysi

Katso Päivi Sinisalon raportti New Yorkista

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.