Mainos

Orimattilan turkistarhaajan tuomio koveni

Orimattilan turkistarhaiskusta annetut tuomiot pysyivät ehdollisina myös hovissa.

Orimattila

Kouvolan hovioikeuden mielestä tarhalle tunkeutuneiden eläinaktivistien perään ampuneen turkistarhaaja Markku Kuisman teko oli siksi vakava, että vankilatuomio piteni puolestatoista vuodesta kahteen vuoteen. Tuomio pysyi kuitenkin ehdollisena. Kuisma saa myös korvauksia kärsimyksistään.

Viiden eläinaktivistin kotirauhan rikkomisesta saamat neljän kuukauden ehdolliset vankilatuomiot hovioikeus piti ennallaan. Lisäksi Kouvolan hovioikeus korotti jonkin verran heidän saamiaan korvauksia.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.