Mainos

Orivedellä sytytettiin koulu ilotulitteilla

Palokunta on sammuttanut Orivedellä palaneen Hirsilän alakoulun. Palo sai todennäköisesti alkunsa ilotulitteista, joita oli työnnetty rakennuksen kellaritiloihin johtavaan luukkuun.

- Palo on tahallaan sytytetty. Vielä ei ole tietoa tekijästä. Poliisi tutkii asiaa, kertoi päivystävä palomestari Heikki Havukoivu Tampereen aluepelastuslaitokselta MTV:n uutisille.

Palomestari itse arvioi, että kyseessä saattaa olla nuorison tekemä tihutyö.

Hälytys palosta tuli kello 8.45. Kun ensimmäinen yksikkö saapui paikalle, kellarissa oli tulipalo ja koko koulu oli täynnä savua. Palo levisi koulun välipohjan rakenteisiin, mutta rakennuksen sisätilat säästyivät. Rakennus kärsi palossa jonkin verran savu- ja vesivahinkoja.

Koulun rehtori Marja-Leena Hankivuo kertoo, että koulutyö päästään kuitenkin aloittamaan normaalisti keskiviikkona heti loppiaisen jälkeen.

Hirsilän koulussa on noin 75 oppilasta. Rakennuksessa toimii myös esikoulu.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.