Mainos

Orpo KSML:lle: Kesällä tuskin turvapaikanhakijoiden uutta aaltoa – ”Tilanne näyttää vakaalta”

Turvapaikanhakijoiden määrän ei uskota kesän aikana juuri kasvavan, kertoo Keskisuomalainen.

Tänä vuonna Suomeen on saapunut hieman alle 3000  turvapaikanhakijaa. Sisäministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan tilanne näyttää vakaalta.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että tilanne voi muuttua nopeasti ja mitä tahansa voi tapahtua, Orpo sanoo Keskisuomalaiselle.

Viime vuonna Suomeen saapui 32 476 turvapaikanhakijaa. Orpo arvelee, että hakijoista vain noin 10 000–15 000 saa turvapaikan ja voi jäädä maahan.

Hakijavirran tyrehtyminen vaikuttaa myös vastaanottokeskuksiin. Osa keskuksista on jo päätetty sulkea, ja lisää sulkemisia on vielä luvassa. Maahanmuuttoviraston suunnitelman mukaan jokaiseen maakuntaan jäisi yksi vastaanottokeskus, joiden kapasiteettia voi tarvittaessa helposti laajentaa.

– Tällöin uusia keskuksia ei tarvitse heti perustaa, vaikka hakijamäärät kasvaisivatkin, Orpo sanoo.

Orpon mukaan Suomi ottaa tänä vuonna 750 kiintiöpakolaista, joista 600 saapuu Syyriasta. Jo lähiaikoina syyrialaisia perheitä odotetaan saapuvaksi maahan.

Keskisuomalaisen mukaan syyrialaisten saapumisen taustalla on EU:n ja Turkin välinen sopimus, jonka mukaan kaikki Turkista Kreikkaan laittomasti saapuneet henkilöt palautetaan Turkkiin. Samalla EU:n jäsenvaltiot sitoutuvat ottamaan yhden syyrialaisen Turkista jokaista maahan palautettua syyrialaista kohtaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.