Mainos

Orpo pettyi maitotukipäätökseen, neuvottelut jatkuvat

Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok) pettyi EU-komission päätökseen, jonka mukaan Suomen maidontuottajat jäävät tässä vaiheessa EU:n maitotukien ulkopuolelle.

Orpon mukaan neuvotteluja asiasta kuitenkin jatketaan. Hän aikoo olla yhteydessä EU:n maatalouskomissaariin Phil Hoganiin jo tänään.  

- Mitään ei anneta periksi, ja minusta on päivänselvää, että myös Suomen on tukensa saatava, Orpo sanoi STT:lle.  

Orpo arvioi maatalouskomissaarin nyt tekemän ratkaisun perustuvan siihen, että Venäjän vastapakotteista johtuva maidon tuottajahintojen lasku ei ole Suomessa ollut vielä yhtä jyrkkä kuin Baltian maissa.

Baltiassa tuottajahinnat ovat laskeneet vähintään 26 prosenttia, Suomessa 5-10 prosenttia. Tämä johtuu Suomen maidontuotannon osuuskuntarakenteesta, jossa Valio ja alueelliset osuuskunnat eivät ole vielä siirtäneet tappioita täysimääräisesti tuottajahintoihin.  

- Sain viime viikolla komissaarilta lupauksen, että myös Suomi on tukien piirissä, kunhan kriteerit täyttyvät, Orpo sanoi STT:lle.  

Orpon mukaan Suomi lähtee yhä siitä, että Suomen maidontuottajien osuuden korvauksista pitäisi olla kymmeniä miljoonia euroja.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.