Mainos

Osa-aikaeläkkeen ikärajan korotusesitys eduskunnalle

Osa-aikaeläkkeen alaraja nousee yksityisillä aloilla suunnitellun mukaisesti pysyvästi 58 vuoteen. Vuonna 1947 tai sen jälkeen syntyneet eivät voi vastedes enää päästä osa-aikaeläkkeelle 56-vuotiaina. Hallitus on saanut esityksensä valmiiksi, ja se annetaan huomenna eduskunnalle.

Samalla osa-aikaeläkkeellä olosta kertyvän vanhuuseläkkeen määrä pienenee. Sen sijaan osa-aikaeläkkeen saajalle myönnettävä työkyvyttömyyseläke säädetään kokoaikaista työntekoa vastaavaksi. Tämmöiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen liitetään samanlainen työnantajan vastuu kuin työnantajalla on muistakin työkyvyttömyyseläkkeistä.

Ennen vuotta 1947 syntyneillä työntekijöillä ja yrittäjillä säilyy osa-aikaeläkkeen nykyinen 56 vuoden alaikäraja. Myös vanhuuseläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen määräytyminen pysyy näillä ikäluokilla ennallaan. Tarkoituksena on myös, että yksityisten alojen työeläkejärjestelmästä ja kansaneläkejärjestelmästä ei enää myönnetä yksilöllistä varhaiseläkettä vuoden 1943 jälkeen syntyneille työntekijöille tai yrittäjille.

Ennen vuotta 1944 syntyneillä säilyy mahdollisuus saada varhaiseläkettä. Niin ikään työttömyyseläkejärjestelmään tulee muutoksia. Työhistoriaa käsittelevää vaatimusta eräillä ennen vuonna 1945 syntyneillä tarkistetaan kohtuuttomien väliinputoamisten ehkäisemiseksi. Osa-aikaeläkkeen ikärajan nousu toteutuu vuoden 2005 alusta. Yksilöllinen varhaiseläke poistuu vuonna 1944 ja sen jälkeen syntyneiltä vuoden 2004 alusta.

Muutokset voimaan elokuussa

Muutokset työttömyyseläkkeeseen on tarkoitus saattaa voimaan jo ensi elokuun alusta. Muutokset perustuvat työmarkkinoiden keskusjärjestöjen viime marraskuussa tekemään periaatesopimukseen. Hallitus ilmoitti tuolloin sopimuksen vastaavan hallituksen tavoitteita.

Sopimus on osa työelämän ja eläkejärjestelmien kehittämisen kokonaisuutta. Tavoitteena on, että ihmiset lähtisivät nykyistä myöhemmin eläkkeelle. Taustalla on myös se, että keskimääräinen elinikä nousee jatkuvasti. Koska ihmisten halutaan olevan työssä nykyistä pidempään, osa-aikaeläkkeelle siirtyminen on tarkoitus tehdä nykyistä epäedullisemmaksi.

Hallituksen esityksen mukaan osa-aikaeläkkeellä ollessa vanhuuseläkettä karttuisi ansion alenemasta 0,75 prosenttia vuodessa nykyisen 1,5 prosentin sijasta. Tehdystä työstä eläkettä karttuisi normaalin karttumisprosentin mukaan.

Osa-aikaeläke muuttuu vanhuuseläkkeeksi 65 vuoden iässä. Jos työntekijä jatkaa osa-aikatyössä täytettyään 65 vuotta, osa-aikatyöstä ja osa-aikaeläkkeellä ollessa ansion alenemisesta kertyneet eläkkeenosat lisätään lykkäyskorotuksineen vanhuuseläkkeeseen silloin, kun osa-aikatyö päättyy.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.