Mainos

Sähkövika pimensi Helsingin aamulla – junaliikenteessäkin myöhästymisiä

Helsingissä sähkökatko pimensi aamulla osan kaupunkia.

Sähköverkkoyhtiö Helenin jakelualueella oli sähköttömiä talouksia aamu 8.30 aikaan noin 8300. Sähkökatko kesti vajaan tunnin ja esimerkiksi liikennevalot sammuivat.

Sähköyhtiön mukaan häiriöt alkoivat aamukahdeksan jälkeen. Häiriön syytä selvitetään yhä, mutta taustalla vaikuttaa olevan tekninen vika, kerrotaan yhtiön viestinnästä.

Sähkökatkokset keskittyivät Pasilan, Käpylän, Hermannin ja Vallilan asuinalueille. 

Esimerkiksi Liikenneviraston mukaan junaliikenteen ohjausjärjestelmä toimi varavoimalla. Pasilan juna-asema oli silti pimeänä aamulla muutaman minuutin ajan.

– Seison itse juuri Pasilan asemalla. Asema on valottomana ja joitain häiriöitä on myös junissa Pasilasta Helsinkiin mentäessä, tiedotti aamulla lyhyesti VR:n viestinnästä viestintäasiantuntija Tiina Rytky.

Sähkökatkos vaikutti junaliikenteessä noin kymmenen minuutin ajan.

– Junat olivat aamulla sähkökatkon takia noin 10 minuuttia pysähdyksissä. Tästä aiheutui myöhästymisiä ja muutama peruutus aamun lähijunaliikenteessä. Nyt kaikki kulkee taas normaaliin tapaan, kerrotaan rataliikennekeskuksesta aamu yhdeksän aikaan MTV Uutisille.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.