Mainos

Otaniemessä suunnitellaan salaista henkilöskanneria

Suomessa kehitetään parhaillaan aivan uudenlaista henkilöskannauslaitetta, jonka potentiaali lentoliikenneturvallisuuden parantamisen suhteen on valtava.

Ongelmana nykyisissä skannereissa on, että ne voivat ikävästi rikkoa intimiteettisuojaa.

Ratkaisu ongelmiin muhii Otaniemessä Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) kellarissa.

Itse laite pidettiin vielä MTV3 Uutisten tv-kameralta piilossa, mutta kun skanneri on valmis, voi sen avulla tarkastaa lentomatkustajia kiellettyjen esineiden varalta. Kohde ei tarkistusta edes huomaa. Ruumiinmuodot eivät piirry kuvaan, joten pelkoa tirkistelystäkään ei ole.

–Voidaan 5-10 metrin päästä kuvata ihmisiä ja ihmisvirtaa sellaisella teknologialla mikä ei millään tavoin yksityisyyden suojaa uhkaa, VTT:n erikoistutkija Mikko Leivo kertoo.

Nyt EU:ssa pitäisi päättää mikä on paras tekniikka skannata lentomatkustajia. VTT:n kellarissa kehitettävä laite on vahvoilla – jos sen kaupallistaminen onnistuu.

–Mikäli euroopan unioni pystyy luokittelemaan tietyn bodyskannerityypin, niin Finavia on valmis ottamaan tällaisen käyttöönsä. Mutta toivotaan ettei skanneria ole pakko ottaa käyttöön vaan se on yksi tapa tuottaa turvatarkastuspalveluita, Finavian yksikönjohtaja Henri Hansson sanoo.

Kasvavien asiakasmäärien paineessa skannaus on todennäköinen kehityssuunta tarkastusten jouduttamisessa. Laitteet ovat kuitenkin kalliita. Hanssonin mukaan skannereiden hinnan maksaa viime kädessä kuluttaja lentolipun hinnassa.

(MTV3)

Katso Pauli Poutasen juttu (Kymmenen uutiset 9.9.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.