Mainos

Otsonilla vaikutus metsien terveyteen?

Otsonilla saattaa olla vaikutusta Etelä-Suomen metsien terveyteen.

Alailmakehän otsoni voi uhata havupuiden terveyttä erityisesti sellaisilla alueilla, joissa maaperä on ravinneköyhä ja talvet ovat kylmiä.

Kuopion yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että jo otsonin nykyiset pitoisuudet vaikuttavat Etelä-Suomen havumetsiin. Samanlaisia havaintoja on tehty myös Etelä-Ruotsissa ja Karjalan kannaksella.

Monissa Euroopan maissa otsonia pidetään yhtenä haitallisimmista kasveihin vaikuttavista ilman epäpuhtauksista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.