Mainos

Otto katosi Marokossa kesken loman - näitä kaikkia suomalaisia etsitään Interpolin sivuilla

Kansainvälinen rikospoliisijärjestö Interpol etsii tällä hetkellä neljää kadonnutta suomalaista. Poliisin mukaan kaikissa katoamistapauksissa ei välttämättä ole rikosta taustalla.

Otto Paananen

Interpolin listan tuorein katoamistapaus on 24-vuotias Otto Paananen, joka on ollut kateissa kohta kaksi viikkoa.

Paananen oli lähtenyt 5. tammikuuta Espanjan lomalle isänsä kanssa. Poliisin mukaan heidän tarkoituksenaan oli oleskella maassa useampi kuukausi. Isä ja poika matkustivat Espanjasta Marokkoon 8. tammikuuta ja heidän suunnitelmissaan oli muutaman päivän vierailu Tangierissa.

11. tammikuuta Otto Paananen ilmoitti isälleen lähtevänsä omille teille. Hänestä ei ole tämän jälkeen ollut havaintoja. Paanasella oli prepaid-liittymä, joka suljettiin myöhemmin. 15. tammikuuta Paanasen tililtä oli nostettu rahaa.

Tapauksen tutkinnanjohtaja Suomessa, rikoskomisario Harri Pöysti kertoo, ettei katoamistapauksessa ole tällä hetkellä viitteitä rikoksesta.

– Tämänhetkisten tietojen varassa ei ole syytä epäillä rikosta. Olemme ilmottaneet katoamisesta lähetystöön, he ilmottavat meille, jos kadonnut on yhteydessä, Pöysti sanoo.

Kadonneen Otto Paanasen isä on jäänyt vielä Tangieriin, siinä toivossa että poika ilmoittaisi olinpaikastaan. Poliisin mukaan tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Paananen olisi kadonnut omasta halustaan.

– Omaisilla on toki kova huoli. Joten olisi hyvä, jos hän ilmoittaisi ainakin olevansa kunnossa, Pöysti sanoo.

Sari Kainulainen

Interpolin kadonneiden joukossa on 48-vuotias Sari Kainulainen, josta viimeinen havainto on tehty yli kymmenen vuotta sitten. Sukulaiset ilmoittivat hänet kadonneeksi, mutta poliisi ei epäillyt katoamiseen liittyvän rikosta.

Karim Karbab

Karim Karbab on Interpolin listan nuorin kadonnut suomalainen. 4-vuotias poika katosi Vantaalla viime vuoden lokakuussa.

Seppo Tirkkonen

54-vuotias Seppo Tirkkonen katosi jäljettömiin Sipoossa sijaitsevastaan kodista vuonna 2011. Ennen katoamista Tirkkonen oli myymässä omistamaansa taloa, joka sijaitsee pientaloalueella. Talokauppojen jälkeen hän oli kertonut lähtevänsä Thaimaahaan.

Poliisi epäilee, että Tirkkonen on joutunut henkirikoksen uhriksi. Poliisin mukaan on vain pieni todennäköisyys, että Tirkkonen olisi hengissä ja ulkomailla. 

Hänellä ei ollut katoamishetkellä mukanaan passia, eikä hän ollut hakenut viisumia esimerkiksi Venäjälle, jonne hänen myös arveltiin lähteneen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.