Mainos

Oulun hätämajoituskeskuksen ruoka aiotaan heittää roskiin

Oulun hätämajoituskeskuksessa syömättä jäänyt ruoka aiotaan heittää roskiin.

Noin sata kiloa ruokaa joudutaan heittämään pois, koska suurin osa turvapaikanhakijoista jätti tänään päiväruoan syömättä.

–Täällä ei ole kunnon keittiötä, joten ei voida jäähdyttää ruokaa. Eli se menee sitten roskiin, kertoo Serviisin palvelutuotantopäällikkö Pauliina Värttö.

Turvapaikanhakijat ovat protestoineet Oulussa heille tarjotun ruoan laatua. Eilen turvapaikanhakijat osoittivat asiasta mieltä Oulun poliisitalon edessä.


Tänään hätämajoituskeskuksessa aloitettiin syömälakko. MTV Uutisten saamien tietojen mukaan syömässä kävivät vain lapset ja muutama aikuinen.

Värttöä ruoan hukkaan meno harmittaa.

– Tuntuu käsittämättömältä. Meidän tavoite on, että ruokajätettä tulisi mahdollisimman vähän. Vähän tuntuu tuhlaukselta.

Tilanne on ikävä myös hätämajoituskeskuksen apulaispäällikkö Janne Salmivaaran mielestä.

– Tässä on kaikki tehnyt parhaansa, että täällä ruokapalvelu toimisi mahdollisimman hyvin ja että ruoka olisi sellaista, että kaikki sitä syö. Mutta ei me voida ketään pakottaa syömään.

"Tästä on tykättävä"

Aivan kaikki eivät tänään ruokaprotestiin yhtyneet.

MTV Uutisille puhuneen turvapaikanhakijan mukaan eilinen mielenilmaus alkunsa siitä, että tarjottu ruoka oli pohjaan palanutta.

– Tänään ruoka on ihan hyvää.

Hän totesi myös, että sinällään tarjotussa ruoassa ei ole vikaa.

– Tästä minun on tykättävä. Ihmiset täällä ovat erilaisia, kulttuuri on erilainen.

Lisäys klo 19.58. Ruokaprotesti Hiukkavaarassa vaikuttaa päättyneen. Suurin osa turvapaikanhakijoista oli tullut syömään viime hetkillä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.