Mainos

Oulussa alkoi harvinainen paritusoikeudenkäynti

Kun sanomalehdessä on ilmoitus päiväkahviseurasta, on takana paljon enemmän kuin kahvihetki, ääritapauksessa jopa järjestäytynyttä seksirikollisuutta. Siitä saatiin esimerkki tänään Oulussa, jossa 41-vuotiaalle miehelle luettiin paritussyyte. Hänen väitetään järjestäneen itätyttöjen seksibisnestä Oulussa, päiväkahvien merkeissä.

Pk-seuraa välitettiin lehti-ilmoituksilla

Kaleva-lehden pikkuilmoituksissa tarjottiin toissa vuonna lähes 200 kertaa tasokasta päiväkahviseuraa eli seksipalveluja. Poliisitutkimuksissa jäljet johtivat 41-vuotiaaseen mieheen, joka sai tänään syytteen parituksesta.

Johtava kihlakunnansyyttäjä Eva Lindblad kertoo, että vastaaja oli joko omissa nimissä tai välikäsien kautta vuokrannut huoneiston, jonka hän on sitten luovuttanut palveluja tarjoaville naisille, jotka sitten ovat maksaneet hänelle päiväkorvausta.

Syyttäjän mukaan bisnestä pyöritettiin ensin Uudellakadulla. Vuokrasopimuksen irtisanomisen jälkeen toiminta siirtyi Rantakadulle, Linnankadulle ja muun muassa myös Aleksanterinkadulle.

Asiakkaita oli syyttäjän mukaan viisi päivässä ja kun seksiaktin hinta oli 500 markan luokkaa, rahaa kertyi runsaassa puolella vuodessa noin 750 000 markkaa. Syyttäjän mukaan mies sai rahasta kolmanneksen, kaksikolmannesta jäi naisille. Naiset maksoivat miehelle asuntojen käytösä 600-800 markkaa per päivä per nainen.

Oikeudessa mies kiisti syytteen. Hänen mukaansa hän vain auttoi naisia yhden asunnon vuokraamisessa, eikä saanut mitään taloudellista etua. Kotietsinnässä poliisi löysi miehen asunnosta 190 000 markkaa käteistä, kaksi pistoolia ja konepistooli.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.