Mainos

Oulussa ratkotaan salaisuutta: Kuka pukee Martin?

Oulussa etsitään nyt kuumeisesti salaperäistä neulojaa, joka pukee kaupungin keskustassa olevan Martti-patsaan säänmukaisilla vaatteilla.

Oulun kaupungintalon pihapiirissä seisoo Ajan kulku -veistos. Patsasjonon päässä istuu pieni Martiksi nimetty poika. Muista patsaista Martti eroaa siinä, että Martin ei tarvitse värjötellä tuiskussa ja pakkasessa ilkosillaan, vaan Martti on puettu lämpimiin neuleisiin.

Martilla on salainen ihailija, joka pitää huolen siitä, että poika saa aina päällensä säänmukaiset vaatteet.

Viitta oli jossakin koko kesän

Vaatteet ilmestyvät patsaan ylle salaperäisesti öiseen aikaan ja katoavat yhtä salaperäisesti.

Martin päällä on nähty ainakin kaulahuivi, pipo, villasukat ja sininen viitta sekä nyt uutena punaraidallinen hupullinen viitta, joka ilmestyi Martin ylle viime tiistaiyönä.

- Sininen viitta on ollut useana talvena, se on riisuttu aina kesäksi. Eli jonkun vaatekaappiin se on säilötty aina kesäksi, kertoo Oulun kaupungin viestintäjohtaja Sirkka Keränen MTV3 Uutisille.

Myös muille patsaille on Oulussa tehty neulegraffitteja, mutta Martti on vaatettajan suosikki.

Neulojalle ehdotetaan palkintoa

Oulun kaupunki on etsinyt neuleiden tekijää tai tekijöitä, mutta toistaiseksi tuloksetta. Kaupungin viestinnässä syntyi ajatus ehdottaa Martti-patsaan pukemista ja pukijaa palkinnonsaajaksi Oulun kaupungin 100 tekoa -ohjelmaan.

Perustelujen mukaan patsaan pukeminen osoittaa aitoa huolenpitoa lapsista ja sen myötä Oulun tulevaisuudesta. Samalla se on mukavalla tavalla huolehtimista yhteisestä omaisuudesta.

Ajan kulku -veistoksen luonut taiteilija Sanna Koivistokaan ei koe, että Martin vaatetus jotenkin turmelisi tai vähentäisi hänen teoksensa arvoa. Salaperäisellä neulojalla siis ei ole mitään syytä pysytellä salaperäisenä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.