Mainos

Ouluun Hitech Areena

Oulun monitoimikeskus Hitech Areena rakennetaan Kontinkaan Huuhkajanpuistoon. Kaupunginvaltuusto teki asiasta tänään periaatepäätöksen. Päätöksen mukaan alueen kaavoitusta ryhdytään muuttamaan suunnitelmien mukaiseksi.

Rakennettavan monitoimikeskuksen kustannuksiksi on arvioitu 150-220 miljoonaa markkaa. Hallin kupeeseen tulevan hotellin kustannusarvio on 50-80 miljoonaa markkaa. Hitech Areena toteutetaan pääosin yksityisin varoin ja normaaleja liiketoimintaperiaatteita noudattaen. Kaupungin osuus on noin 23 miljoonaa markkaa kunnallistekniikan ja liikennejärjestelyjen osalta.

Valmistuttuaan Hitech Areena toimii Oulun talousalueen tarpeiden mukaan mitoitettavana tapahtumien ja messujen pitopaikkana Helsinki Areenan tapaan.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.