Mainos

Outi Kosken poikien palautus keskeytetään

Suomalais-amerikkalaisten poikien palautuskiista on saanut jälleen uuden käänteen. Hovioikeuden päätöksellä poikien palauttaminen Yhdysvaltoihin keskeytetään.

Itä-Suomen hovioikeus on päättänyt, että Outi Kosken 10- ja 13-vuotiaiden poikien palauttamisen täytäntöönpano keskeytetään toistaiseksi. Päätöksen mukaan täytäntöönpano on pidettävä keskeytettynä, kunnes hovioikeus joko ratkaisee valitusasian tai muuten erikseen toisin päättää.

Kajaanin käräjäoikeus hylkäsi eilen Outi Kosken ulosottovalituksen, joka koski huoltajuusriidan kohteena olevien poikien palauttamista Yhdysvaltoihin. Koski valitti päätöksestä Itä-Suomen hovioikeuteen. Hän vaati valituksessaan myös asian suullista käsittelyä hovioikeudessa ja poikien kuulemista istunnossa. Näihin vaatimuksiin hovioikeus ei vielä ottanut kantaa.

Viranomaiset noutivat pojat viime viikon keskiviikkona Ristijärvellä sijainneelta maatilalta, jossa he olivat olleet noin kuukauden ajan piilossa viranomaisilta. Viranomaisten toimista valituksen tehneen äidin mielestä poikien noudossa käytettiin liian kovia otteita, eikä lasten mielipiteitä kuultu. Kajaanin käräjäoikeuden mielestä poikien noutomenettelyssä ei rikottu lakia eikä käytetty liian kovia otteita. Käräjäoikeus piti lasten edun mukaisena sitä, että he pääsivät asianmukaiseen hoitoon.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.