Mainos

Pääesikunta Pride-kohusta: Aiempi kanta hieman liian tiukka – "Varusmiespalvelus yksi tasa-arvoisimmista ympäristöistä"

Puolustusvoimien tiedottaja Henrik Gahmberg kertoi eilen YleX:n haastattelussa, että Puolustusvoimat ei pidä yksittäisen sotilaan esiintymistä virkapuvussa Pride-kulkueen kaltaisissa tilanteissa suotavana. Pääesikunta korostaa varusmiespalveluksen olevan yksi tasa-arvoisimmista ympäristöistä.

Ylikersantti Juho Pylvänäinen osallistui Helsingin Pride-kulkueeseen sotilaspuvussa lauantaina. Varusmiesliiton puheenjohtaja Rami Laitila pitää ylikersantin toimintaa esimerkillisenä ja ihmetteli Puolustusvoimien nihkeää kantaa ylikersantin toimintaan.

Puolustusvoimien viestintäjohtajan, kommodori Jan Engströmin mukaan Ylellä kuultu näkemys ylikersantin epäsuotuisasta toiminnasta on hieman liioiteltu.

– Se on vähän turhan tiukka kanta, Engström sanoo.

– Ohjeissamme on selvästi määritelty se, missä tilaisuuksissa virkapukua voi pitää. Poliittiset tilaisuudet, vaalimainonta ja mielenosoitukset ovat soveliaiden tilaisuuksien ulkopuolella.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava Pride-kulkue oli ilmoitettu ja kirjattu poliisille yleisötapahtumaksi, ei mielenosoitukseksi.

Engström pitää Pride-tapahtuman luonteen tarkkaa määrittelyä loputtomana keskusteluna.

– Puolustusvoimien ei ole syytä ottaa kantaa siihen, onko kyseessä yleisötapahtuma, mielenilmaus vai muu kesätapahtuma. Katsomme asiaa siitä kulmasta, mitä yleinen palvelusohjeemme virkapuvun käytöstä sanoo.

Suomesta löytyy paljonkin kesätapahtumia ja yleisötilaisuuksia, jotka eivät ole luonteeltaan poliittisia tai mielenosoituksellisia, mutta jotka eivät liity myöskään Puolustusvoimien tehtäviin.

– Tässä se raja varmaankin menee.

Engström korostaa sotilaspuvun olevan ennen muuta virkapuku, jota siis käytetään virkatehtävissä. Kyseessä ei ole vapaa-ajan vaatetus, vaikka sotilaspukua saakin käyttää häiden ja hautajaisten kaltaisissa perhetapahtumissa.

Ruotsissa asenne väljempi

Ruotsissa puolustusvoimien virkapuvun käyttöön suhtaudutaan Suomea löyhemmin. Esimerkiksi viime vuoden Pride-paraatissa Ruotsissa oli mukana useampi sotilaspukuinen henkilö, myös Ruotsin puolustusvoimien komentaja Sverker Göranson.

Engströmin mukaan yksittäistapauksen perusteella ohjetta virkapuvun käyttämisestä ei ole tarpeen muuttaa.

– Toki ohjeistusta ja normeja muutetaan tarvittaessa, mutta lähtökohtamme on se, että Puolustusvoimat osallistuu niihin tapahtumiin, jotka liittyvät Puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien suorittamiseen.

Hän ei usko, että Pride-kulkueeseen osallistuneelle ylikersantille tulee seuraamuksia virkapuvun käytöstä tapahtumassa.

– On ollut ylikersantin henkilökohtainen valinta osallistua Pride-kulkueeseen. Meillä kunnioitetaan yksilön oikeuksia ja tasa-arvoa hyvinkin laajasti.

Engström korostaa, että Puolustusvoimat ei halua luoda vastakkainasettelua Puolustusvoimien ja Pride-tapahtuman välille.

– Meillä ei ole mitään virallista kantaa Pride-tapahtumaan, eli emme ole sen puolesta emmekä sitä vastaan. Viranomaisena meidän täytyykin pysyä puolueettomana.

Seksuaalivähemmistöt ei enää tabu

Varusmiesliiton Laitila piti Gahmbergin kommentteja erikoisena, sillä Puolustusvoimilla on laissa määritelty tehtävä vaalia tasa-arvoa kaikilla toimintansa osa-alueilla. Laitila uskoo, että seksuaalivähemmistöt kohtaavat edelleen syrjintää Puolustusvoimien palveluksessa.

– Kasarmeilla varusmiesten ja kantahenkilökunnan osalta kuultu arkikieli on aika karkeaa. On homottelua ja homostelua ja muuta halventavaa puhetta, Laitila sanoo.

Laitilan mukaan puolustusvoimissa tulisi kiinnittää enemmän huomiota seksuaalivähemmistöjen kohteluun, jotta ketään ei syrjittäisi seksuaalisen suuntautumisen vuoksi varusmiespalveluksen tai ammattiuran aikana. Hän ei usko, että halventava puhe on tarkoitettu loukkaukseksi yksilöille, mutta homo-sanaa käytetään yleisesti halventavana ilmaisuna.

– Tähän ei olla siellä ihan hirveästi puututtu.

Engströmin mukaan kasarmeilla puututaan asiattomaan kielenkäyttöön tarvittaessa.

– On ylilyöntejä, jotka eivät ole sotilaalle sopivaa käytöstä. Tarvittaessa näihin puututaan.

Hän ei muutenkaan koe, että homoseksuaalisuus olisi enää tabu Puolustusvoimissa.

– Varusmiespalvelus on yksi tasa-arvoisimmista ympäristöistä. Siellä ei ole väliä, mitä sukupuolta, etnistä taustaa, ihonväriä tai seksuaalista suuntaa edustaa. Mielestäni nämä ovat asioita, joita ei edes pidä nostaa esiin varusmiespalveluksessa, vaan kaikki toimivat tasa-arvoisella lähtökohdalla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.