Mainos

Pääkaupunkiseudun bussilakko päättyy

Viime tiistaina alkanut pääkaupunkiseudun bussilakko päättyy huomisaamuna.

Noin 400 Helsingissä ja Vantaalla liikennöivän Connex-bussiyhtiön kuljettajaa palaavat töihin aamulla normaalien työvuorojen mukaan.

Kuljettajat perustelevat päätöstä keskeyttää työtaistelu halulla turvata joululiikenne sekä työnantajan haluttomuudella ratkaista kuljettajien taukoja ja sosiaalitiloja koskevaan kiistaan liittyviä ongelmia. Yhtiön henkilöstöä edustaneet työhuonekuntien tukitoimikunnat tekivät päätöksensä tänään puoliltapäivin. -Koska työnantajapuoli on osoittanut täydellistä piittaamattomuutta päästä ratkaisuun asiallisilla neuvottelulla, emme katsoneet tarpeelliseksi jatkaa aiheutettua haittaa matkustajille, tänään kokoontuneet kuljettajat perustelevat tiedotteessaan.

Connexin Helsingin ja Vantaan pääluottamusmiehet Jori Kopra ja Arvo Nisumäki pitivät mahdollisena työtaistelun jatkamista joulun jälkeen, mikäli puutteita ei saada korjattua. Jatkotoimet riippuvat heidän mukaansa siitä, miten työnantaja asiaan suhtautuu.

Nisumäki arvioi epäkohtien saaneen joka tapauksessa paljon julkisuutta, ja korosti tauko-ongelmien olevan bussiyhtiöissä valtakunnallisestikin merkittävä epäkohta. Mm. Helsingissä tilanteen uskotaan pahenevan Kampin rakennustöiden myötä.

Bussinkuljettajien lakko koski noin 160:tä autoa pääosin Helsingin ja Vantaan seutuliikenteessä eli noin 15:tä prosenttia pääkaupunkiseudun bussiliikenteestä.

Työtuomioistuin käsittelee asiaa


Kuljettajat ovat pitäneet ongelmana taukotilojen puuttumista ja pitkiä taukojen välejä.

Ilman lepopaikkaa olevalle päätepysäkille ajanut kuljettaja ei Nisumäen mukaan voi edes laillisesti ajaa tauollaan yhtiön sopimusruokalaan, jos hän on jo ajanut yhtä päätä lain sallimat 5 ja puoli tuntia. Lisäksi tauko saattaa kulua kokonaan lähimmälle ruokapaikalle siirtymiseen ja sieltä palaamiseen.

Työnantajapuoli on arvioinut, että taukojärjestelyjä koskevien vaatimusten toteuttaminen tietäisi parinkymmenen henkilötyövuoden lisäystä. Asiaa käsitelty Uudenmaan työsuojelupiirissä, joka arvioi puutteita olevan.Työnantajapuoli on vienyt asian työtuomioistuimeen, jonka ratkaisun toivotaan tulevan huomenna.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.