Mainos

Pääkaupunkiseudun liikenne jumittaa kesällä

Kesän tietyöt ovat käynnistymässä Tiehallinnon Uudenmaan tiepiirin alueella. Tietöiden tarkoituksena on parantaa Uudenmaan alueen teiden kuntoa ja lisätä liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta.

Pääkaupunkiseudun merkittävimpiä tietyökohteita on yhteensä noin kymmenkunta. Näistä suurimpia ovat Otsolahden ja Hanasalmen siltojen korjaustyöt Länsiväylällä (kantatie 51), Hakamäentien (maatie 100) parantamistyöt, Kehä I:n parantaminen Leppävaarassa sekä alkusyksystä alkava Kehä III:n parantaminen Vantaankosken ja Lentoasemantien välillä.

Pääkaupunkiseudun vuonna 2009 käynnissä olevat tiehankkeet

Hakamäentien parannushankkeen loppusuora käynnistymässä

Syksyllä valmistuvan Hakamäentien parannushankkeen loppusuora on käsillä. Routaisen talven vuoksi osa työvaiheista jouduttiin siirtämään keväälle.

Syvälle päässyt routa keskeytti talvella reunakivi-, istutus- ja betonikiveystyöt koko työmaalla.

- Keväästä ja kesästä tulee kiireisempi, kun joitakin työvaiheita on jouduttu siirtämään. Kokonaisaikatauluun tällä ei ole vaikutusta, sillä teemme työmaalla pitkää päivää ja ryhdymme työskentelemään muutamassa kohteessa kahdessa vuorossa, Destian projektivastaava Seppo Tuovinen kertoo.

Keväällä monet Hakamäentien parannustöiden työvaiheista saadaan loppusuoralle. Yksi merkittävimmistä etapeista ennen hankkeen valmistumista on Kivihaan tunnelin osittainen liikenteelle otto kesäkuun alussa.

Hakamäentien ja Mannerheimintien risteykseen rakennettavan tunnelin sisällä tehdään parhaillaan viimeistelytöitä. Samalla rakennetaan tunnelin länsipään ramppia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.