Mainos

Pääkaupunkiseutua piinannut murtokopla vankilaan

Pääkaupunkiseutua viime keväänä piinannut murtovaraskopla on tuomittu vankeuteen.

Helsingin käräjäoikeus langetti kahdelle naiselle ja neljälle miehelle lähes kaikille yli kaksi vuotta vankeutta lukuisista törkeistä varkauksista.

Varasryhmät toimivat erillisinä, mutta tulivat Suomeen suunnilleen samaan aikaan. Maahantulon tarkoituksena oli asuntomurtojen tehtailu. Oikeuden mukaan rikokset tehtiin aina saman kaavan mukaan. Ryhmä seurasi aasialaisia uhreja näiden työpaikoilta kotiin.

Kun asunto oli tyhjä, liiga murtautui sisälle. He varastivat muun muassa rahaa, elektroniikkaa ja koruja. Samalla vorot usein rikkoivat paikkoja. Ryhmät ehtivät tunkeutua pariinkymmeneen asuntoon ennen kuin poliisi nappasi heidät.

Lähes kaikki tuomitut ovat kotoisin Etelä-Amerikasta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.