Mainos

Pääministeri Sipilä odottaa nopeita arvioita Brexitin seurauksista

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) odottaa EU:lta nopeita arvioita, millaisia vaikutuksia Britannian EU-erolla on. Hän sanoo kunnioittavansa Britannian EU-äänestyksen tulosta vaikka olikin toivonut toisenlaista ratkaisua. Britannia äänesti EU-eron puolesta eilen.

Sipilän mukaan Suomen kannalta on tärkeää sopia sekä EU:n ja Britannian suhteesta että jatkaa unionin kehittämistä. Hän huomauttaa, että kansalaisten luottamuksen ansaitsemiseksi tulee keskittyä olennaiseen ja kyettävä uudistumaan.

Sipilä toteaa niin ikään, että EU:n on tiivistettävä yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaansa.

EU-maiden päämiehet kokoontuvat Brysseliin ensi viikolla ja keskustelevat kansanäänestyksen seurauksista.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.