Mainos

Pääministeri Sipilä: Työttömyysturvan leikkauksia siirretään - säästöjä tulossa myöhemmin

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) myöntää, että ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ei saada tehtyä 200 miljoonan euron säästöjä jo ensi vuonna.

– Tämä aikataulu, että säästöjä olisi saatu niin paljon ensi vuodelle, oli epärealistinen. Me teimme hallitusohjelmaa vuoden 2019 tasossa ja välivuosille ajateltuja säästöjä ei ole tarkennettu. Ne tarkentuvat julkisen talouden suunnitelman yhteydessä elokuussa, Sipilä sanoo MTV Uutisille. 

Työmarkkinajärjestöt ja hallituskolmikko sopivat tänään, että asiaa valmistellaan yhdessä lokakuun puoliväliin mennessä ja työttömyysturvan uudistukset tulevat voimaan vuoden 2017 alussa. Sipilän mukaan on kuitenkin selvää, että myös työttömyysturvaa joudutaan leikkaamaan.

– Kyllä työttömyysturvaan tulee myös leikkauksia, kuten moneen muuhunkin asiaan. Meidän talouden liikkumatila on varsin pieni tällä hetkellä tai sitä ei ole ollenkaan. Nyt pitää olla ymmärrystä eri puolilla näille kipeille toimille. Ne on nyt vain tehtävä. 

Sipilä kiistää yllättyneensä, miten kovasanaisesti ay-liike hyökkäsi hallituksen linjauksia vastaan. 

– Ei tässä mikään yllätä. Leikkaukset ovat kipeitä ja ne toimet, joita joudutaan tekemään, mutta perintö on nyt tämä. Meidän täytyisi vain kaikkien kestää se, mikä omalle kohdalle tulee.

Pääministeri uskoo, että työllisyys- ja kasvusopimuksen kolmannesta vuodesta pystytään sopimaan aikataulussa ensi vuoden maanantaihin mennessä. 

– Nyt on varmasti kriisitietoisuutta joka paikassa sillä tavalla, että nyt sovitaan se, mistä pitää sopia. 

Sipilän mukaan hallitus aikoo pitää kiinni yhteiskuntasopimuksen aikataulusta. Periaatepäätös mukanaolosta tehdään alkusyksystä. Sopimusneuvottelut käydään vuonna 2016 ja työllisyys-ja tuottavuusvaikutusten pitäisi näkyä seuraavana vuonna. Ehdolliset toimet eli lisäleikkaukset tai veronalennukset otetaan käyttöön vuonna 2018.

– Kyllä tämä aikataulu on minusta realistinen kaikille.

Tänään SAK ja Akava vaativat yhteiskuntasopimusneuvottelujen siirtämistä vuodelle 2016. MTV Uutiset tavoitti pääministerin lentokentältä ennen Sipilän ensimmäistä vierailua Ruotsiin. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.