Mainos

Pääministerien yhteinen artikkeli julki: Suomi ja Viro tiivistävät digitaalista yhteistyötä

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja Viron pääministeri Taavi Rõivas ovat kirjoittaneet yhteisen artikkelin maiden digitaalisen yhteistyön tiivistämisestä.

Rajat ylittävä sähköinen tiedonvaihto helpottaisi muun muassa suomalaisten ja virolaisten yrittäjien liiketoimintaa Suomenlahden yli.

Todistuksia ei tarvitsisi kantaa mukana

Virolaiset tai suomalaiset yrittäjät, jotka harjoittavat liiketoimintaa Suomenlahden yli, eivät enää joutuisi pitämään mukanaan virallisesti allekirjoitettuja todisteita yrityksensä taloudellisesta tuloksesta tai siitä, että heillä on oikeus toimia yrityksensä edustajina.

Suunnitelman mukaan julkiset virastot voisivat lähettää toisen hallinnon yritysrekisteriin automaattisia tietopyyntöjä, joihin vastattaisiin mahdollisimman nopeasti. Näin yrittäjän ei tarvitsisi enää käydä julkisessa virastossa ollenkaan.

Ministerien mukaan kenenkään ei enää tarvitsisi hankkia, pitää mukanaan tai esittää tuloja, vakuutuksia tai tukia koskevia dokumentteja silloin, kun he aloittavat työskentelyn toisessa maassa tai hakevat siellä tukia.

Virastot saisivat kaikki vaadittavat tiedot kollegoiltaan toisesta maasta heti, kun niitä tarvitaan. Jos joku sairastuu vieraillessaan naapurimaassa, hän voisi ostaa lääkkeitä sähköisellä reseptillä, jonka lääkäri kirjoittaisi henkilön kotimaassa.

Suunnitelmat valmiiksi vuoden loppuun mennessä

Tarkoituksena on, että Suomi ja Viro laativat vuoden 2016 loppuun mennessä konkreettiset toimintasuunnitelmat, joissa määritellään, miten ja milloin automatisoitu tietojenvaihto otetaan käyttöön niissä kohteissa, joissa sillä on eniten potentiaalia.

Näitä kohteita ovat esimerkiksi ministerien mukaan yritysrekisterit, sähköiset reseptit, sosiaalituet ja väestörekisterit. Vuoden 2017 loppuun mennessä on määrä valmistella sopimukset myös verotusta, tutkintoja ja sähköisiä terveystietoja varten.

Viron ja Suomen hallintojen välillä tapahtuu jo jonkin verran tietojen vaihtoa, mutta pääministerien mukaan se on satunnaista ja perustuu vanhentuneeseen teknologiaan. Lisäksi tietopyyntöjen käsittely ja tietojen vastaanottaminen edellyttävät merkittäviä määriä ihmistyövoimaa.

Ministerit vakuuttavat, että kaikkea pääsyä tietoihin hallinnoidaan tietosuojamenetelmillä, joilla varmistetaan, että viranomaiset näkevät vain ne tiedot, joihin heillä on oikeudet. He myös vakuuttavat, että kansalaisten yksityisyyttä kunnioitetaan.

Lue koko yhteisartikkeli Valtioneuvoston kanslian sivuilta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.