Mainos

Pääministerin mielestä esteitä kansanäänestykselle ei ole

Pääministeri Matti Vanhanen ei sulje pois kansanäänestyksen järjestämistä EU:n tulevasta perustuslaista. Kansanäänestyksen järjestäminen edellyttäisi Vanhasen mukaan kuitenkin tulevaisuuskonventin esityksen olennaista muuttumista Eu:n hallitusten välisessä konferenssissa.

Vanhanen huomautti Pääministerin haastattelutunnilla YLE Radio 1:ssä, että hallitus ei vielä ole ottanut kantaa kysymykseen kansanäänestyksen järjestämiseen. -Aiheeseen on syytä palata sitten, kun hallitusten välisen konferenssin tulos on saatu käsiin, hän sanoi.

Pääministeri toisti kuitenkin aiemminkin esittämän näkemyksensä siitä, että EU:n tulevaisuuskonventin esitys ei sinänsä vielä merkitse sellaista unionin luonteen muuttumista, joka edellyttäisi kansanäänestyksen järjestämistä. -Jos pääpiirteissään HVK päätyy saman tasoiseen lopputulokseen kuin konventti, silloin kansanäänestystä ei minusta järjestetä.

Vain yksi kehitysvaihe

Vanhanen sanoi myös hieman varovansa antamasta nyt syntyvälle sopimukselle mitään erityisen vallankumouksellista roolia tai asemaa.

-Tämä on yksi vaihe tässä kehityksessä, jossa unionin perussopimukset ovat muuttuneet, hän huomautti. Vanhasen mukaan uuden perustuslain aineellinen sisältö vastaa yllättävän pitkälle vanhojen perussopimusten sisältöä. -Sen keskeiset kysymykset erityisesti toimivallan jaon osalta ovat samat, mihin vuosikymmenten aikana on päädytty, pääministeri totesi.

Yleisen oikeustieteen professori Kaarlo Tuori piti viikonloppuna STT:n haastattelussa kansanäänestyksen järjestämistä välttämättömänä. Hän perusteli näkemystään perustuslakiesityksen ensimmäisellä kohtaan, jonka mukaan sopimus perustuu EU-kansalaisten tahtoon. Tahtoa pitää Tuorin mukaan kysyä suoraan kansalaisilta. SDP:n puheenjohtaja puhemies Paavo Lipponen torjui Tuorin näkemyksen. Lipponen piti Tuorin perusteluja omituisina ja sanoi, ettei Tuori ymmärrä edustuksellisen demokratian luonnetta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.