Mainos

Paatero: Palkkiokorotusten summat tulivat yllätyksenä - puheenjohtajalle halutaan 90 000 euroa

Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero (sd.) sanoo, ettei hänellä ollut ennalta tiedossa, millaisilla summilla Fortumin ja Neste Oilin hallituspalkkioita aiotaan korottaa. 


– Tiesin kyllä, että korotuspaineita on olemassa, ja oli keskustelua siitä, millaisia verrattuna muihin yhtiöihin. Näitä summia minulla ei ollut tiedossa, millaisia korotuksia prosentteina on tulossa.  

Paatero sanoo halunneensa keskustella kaikkien osapuolten, myös esityksen laatijoiden kanssa, ennen puuttumista asiaan. Painetta puuttumiseen tuli hänen mukaansa erityisesti palkansaajapuolelta.   

– Tässä ajassa varmaan kaikki ymmärtävät, että kun talous on tiukalla ja palkansaajilta vaaditaan kohtuutta, niin samalla tavalla myös hallituspalkkioissa on katsottava kohtuutta.  
Paateron mukaan on selvä, että yhtiöiden pitää noudattaa hänen linjaustaan korotusten perumisesta.  

– Kun valtio omistaa yli puolet, niin kyllä niiden on siinä kohtaa toteltava.  

Palkkioista nousi kohua viime viikolla, kun kävi ilmi, että valtion enemmistöomisteisten Neste Oilin ja Fortumin nimityskomiteat esittävät yhtiökokouksille hallituspalkkioiden merkittäviä korotuksia. Korotuksia perustellaan sillä, että palkkiot ovat jääneet jälkeen vastaavien yritysten linjasta.  

Fortumin puheenjohtajan palkkio nousisi esityksen mukaan 90 000 euroon ja varapuheenjohtajan 65 000 euroon. Hallituksen jäsenet saisivat 45 000 euron palkkion. Lisäksi heille maksettaisiin 600 euron kokouspalkkio. Nimitystoimikunta perustelee esitystään teettämällään laajalla selvityksellä, jonka mukaan Fortumin palkkiot ovat selvästi jäljessä yleisestä tasosta.  

Neste Oilin hallituksen puheenjohtaja olisi saanut 84 000 euroa vuodessa ja varapuheenjohtaja 55 000 euroa. Jäsenille olisi maksettu 42 000 euroa. Kotimaassa pidettyjen kokousten palkkio olisi ollut 600 euroa. Perusteluissa vedottiin samaan selvitykseen kuin Fortuminkin kohdalla sekä siihen, että palkkioita on tarkistettu viimeksi seitsemän vuotta sitten.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.