Mainos

Paatero: Toivon, että kaivosteollisuutta on jatkossakin

Tuore kehitys- ja valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero (sd.) toivoo, että kaivosteollisuutta on Suomessa jatkossakin, ja että Talvivaaran tapauksesta otetaan opiksi. Ministeri keskusteli aiheesta tänään MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.

– Talvivaara on jättänyt paljon mielikuvia suomalaisille. Kun meillä on tälläkin hetkellä uusia hankkeita etenkin Pohjois-Suomessa ja muuallakin vireillä, niin kyllähän niitä katsotaan kriittisesti niin kansalaisten puolelta kuin näistä tapauksista oppineina toivottavasti myös niissä ely-keskuksissa, kun tehdään sitä valvontaa ja myönnetään lupia.

Paatero haluaa odottaa selvitysmiehen ja Talvivaaran lausunnot, ennen kuin ottaa kantaa Talvivaaran jatkoon.

– Sitten on tietenkin arvioitava se, että kannattaako sitä sulkea, kun se on kerran jo perustettu ja se on ollut jo käynnissä ja kaikki valmistelut on jo tehty, vai onko se riski. Eli kannattaako jatkaa tästä suoraan vai pitääkö sille tehdä jotain siinä välissä.

Tänään selviää pääseekö kaivosyhtiö Talvivaaralla yrityssaneeraukseen, vai kaatuuko yhtiö konkurssiin.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.