Mainos

Päättäjiä varoitetaan säästämästä lasten palveluista

Kuntapäättäjiä varoitetaan säästämästä lasten kustannuksella, kuten 1990-luvun laman aikana tehtiin. Esimerkiksi Oulu ja Espoo suunnittelevat koulutoimeen jopa viime lamaa suurempia leikkauksia.

Tutkimusprofessori ja lastenpsykiatri Tytti Solantaus kehottaakin päättäjiä miettimään aiempaa tarkemmin säästöjen kohteita. Myös Oulun lääninsivistysneuvos Pertti Kokkonen huomauttaa, että lapsista ja nuorista säästäminen on "velan ottamista erittäin korkealla korolla".

Edellinen lama osoitti, että lasten ja nuorten palvelujen heikentäminen lisäsi koululaisten käytösongelmia.

Tutkimusprofessori ja lastenpsykiatri Solantaus arvostelee kuntapäättäjien asiantuntijuutta, kun on kyse koulutuksesta:'

- Henkilö, joka käskee opettajia yhdistämään kaksi tai kolme koululuokkaa ja uskoo, ettei se vaikuta opetukseen ja oppimiseen, ei tunne opetustyötä eikä koulumaailmaa.

Solantauksen mukaan viime laman aikana iso virhe oli koulujen iltapäivä- ja harrastustoiminnan lopettaminen. Hän toivoo, että tätä virhettä ei toistettaisi.

- Lapset päätyivät hengailemaan pihoille ja kaduille ilman aikuisten ohjausta. Tyhjä iltapäivä on riski erityisesti varhaisnuorille ja murrosikäisille, jotka löytävät nopeasti päihteet ja näpistelemisen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.