Mainos

Päättyykö kesäkuu hikihelteeseen? "Tänään viimeinen mahdollisuus"

Helteestä päästään tänään mahdollisesti nauttimaan paikoin maan etelä- ja itäosassa. Länsi-Suomesta Kainuuseen tulee sade- ja ukkoskuuroja.

Kolea kesäkuu saa ehkä helteisen päätöksen – tänään siihen on viimeinen mahdollisuus, kertoo MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

– Luvassa ei kuitenkaan ole mitään hirmuhellettä. Hikiseen 25 asteeseen kuitenkin saatetaan päästä muutamalla paikkakunnalla Etelä- ja Itä-Suomessa.

Länsirannikolta Kainuuseen ulottuvalla vyöhykkeellä tulee sade- ja ukkoskuuroja. Matalapaine tuo sateita ja ukkosia maan etelä- ja keskiosaan tiistaina. Pitkää helleaaltoa ei siis kesäkuun viimeisinä päivinä koeta.

Arkiviikon viileästä viikonlopun lämpimään

Suomen eteläosaan helteet palaavat näillä näkymin jälleen loppuviikolla. Jos lämmöstä pitää, loppuviikko näyttäisikin hemmottelevan, Pouta kertoo.

– Etenkin perjantai ja lauantai näyttävät erittäin lämpimiltä päiviltä. Perjantaina on mahdollisuus päästä hellelukemiin laajemmalla alueella maan etelä- ja keskiosassa, Pouta sanoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.