Mainos

Paavi: Suomessa poikkeuksellisen ekumeeninen ilmapiiri

Paavi Johannes Paavali II arvioi, että Suomessa vallitsee poikkeuksellisen myönteinen ekumeeninen ilmapiiri. Se mahdollistaa paavin mukaan Suomen eri kirkkojen yhteisen esiintymisen. Paavi kommentoi suomalaista ekumeniaa Roomassa, kun hän tapasi yksityisesti kolmen suomalaiskirkon edustajat.

Katolisen kirkon johtaja tapasi Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispan Johanneksen, Turun evankelis-luterilaisen arkkihiippakunnan piispan Ilkka Kantolan ja Suomen katolisen kirkon asiainhoitajan, isä Jan Aartsin.

Suomen kolmen kirkon edustajat osallistuivat tiistaina myös pyhän oven avausseremoniaan Rooman Paavalin basilikassa. Seremonia avasi kristittyjen yhteisen rukousviikon. Paavalin basilikaan kokoontui 22:n eri kirkon korkeinta johtoa. Vaikka katolinen, luterilainen ja ortodoksinen kirkko voivat kokoontua rukoilemaan ja kuulemaan Jumalan sanaa yhdessä, kirkkojen välillä ei ole vielä ehtoollisyhteyttä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.