Mainos

Paavo Väyrysen ministeritoive ei toteutunut – ei menekään eduskuntaan

Paavo Väyrynen (kesk.) pyytää vapautusta kansanedustajan työstä. Väyrynen aikoo jatkaa meppinä Euroopan parlamentissa.  

Väyrynen on kertonut tavoittelevansa ministerinsalkkua. Vaalien suurimmalle puolueelle keskustalle saattaa olla tulossa eduskunnan varapuhemiehen paikka. Väyrynen on kuitenkin sanonut, ettei se kiinnosta häntä.

Väyrynen sanoo myös selvittävänsä, voiko hän tarkastuttaa valtakirjansa ennakkoon maanantaiaamuna ennen kuin matkustaa Strasbourgiin. 

Väyrysen tilalle eduskuntaan nousee Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.