Mainos

Päihdeasiantuntijat: Alkoholinkäyttöön puututtava herkästi

Alkoholismiin pitäisi puuttua mahdollisimman varhain, sanovat päihdehoidon asiantuntijat STT:lle.

A-klinikkasäätiöstä arvioidaan, että jo alkoholin käyttö pitäisi ottaa puheeksi yhä useammin jo ennen riippuvuuden syntyä. Suomessa on noin puoli miljoonaa alkoholin suurkuluttajaa, joiden juominen on riskirajoilla.

– Tämä on näkymätön aikapommi, joka tikittää, sanoo A-klinikkasäätiön kehittämisjohtaja Ari Saarto.

Saarron mukaan esimerkiksi läheiset voivat herättää pohtimaan alkoholin käyttömääriä.

Avominne Päihdeklinikan toiminnanjohtajan Mika Arramiehen mukaan varhainen havahduttaminen säästäisi rahaa ja inhimillistä kärsimystä.

Avainratkaisuna hän pitää alkoholismin ymmärtämistä biologiseksi ja krooniseksi sairaudeksi. Hänen mukaansa alkoholismiin pitäisi suhtautua kuten esimerkiksi diabetekseen. Ymmärryksen kautta hoitoon ohjaaminen helpottuisi.

Saarron mukaan on tärkeä käsittää alkoholismi laajemmin kuin yksilön sairautena. Muutoin ympäristön ja yhteisön rooli jää pimentoon.

– Harvempi ihminen yksin pystyy kehittämään riippuvuutta, Saarto sanoo.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.